13. Uskon perusta osa 1.

Mihin sinun uskosi perustuu? Jokaisella, joka uskoo johonkin, eli jokaisella, on perusta omalle uskolleen. Olipa usko sitten uskoa lentäviin lautasiin, buddhaan, ateismiin, tieteeseen, omaan erinomaisuuteen ja poikkeukselliseen käsityskykyyn tai Jeesukseen Kristukseen, sillä on aina perustansa. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuliaisuudesta kuullulle. Kristityn uskon perustana voi olla viimekädessä vain pyhät kirjoitukset eli Raamattu. Raamatun ulkopuoliset lähteet, jotka sinänsä vahvistavat monet uskomme totuuksista, kuten Jeesus Nasaretilaisen historiallisuuden, eivät anna kuitenkaan rakennusaineita uskolle. Kristillinen usko ja toivo voi perustua vain siihen, mitä voimme lukea ja oppia Raamatusta.

Raamattuun perustuva usko ja totuus

Kuka on Jeesus Nasaretilainen, jota kutsutaan myös Kristukseksi? Millä perusteella uskot, että luottamuksesi hänen sovintotyöhönsä vapauttaa sinut synnin ja perkeleen vallasta? Miten voit olla varma siitä, että sana sovituksesta on totta. Kristityn vastaus on: Koska Raamattu kertoo niin. Raamattu opettaa meille totuutta, jonka lukemattomat ihmiset ovat saaneet kokea omalle kohdalleen konkreettisesti. Sana on vahvistettu merkein ja tunnusteoin. Ihmiset muuttuivat lukiessaan sanaa ja ottaessaan sen vastaan uskolla. Jumalan sanassa on voima. Raamatun mukaan totuus on persoona, Jeesus Kristus, jonka voimme tuntea oikein vain Raamatun tekstien perusteella. Jeesus on totuus, joka vapauttaa, kuten niin moni on saanut kokea.

Onko Raamatun historiallisuudella väliä?

Nykyisin on yhä laajemmin hyväksyttyä ajatella niin, että Raamattu on vain ja ainoastaan hengellinen kirja. Sen kertomusten historiallisuus ei ole oleellista. Pääasia on se, että se kertoo Jumalan pelastavasta rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Muuttuessaan pelkästään hengelliseksi kirjaksi Raamattu avautuu tulkinnoille, joita alkuseurakunnassa olisi pidetty mahdottomina. Syntiinlankeemus muuttuu myyttiseksi kertomukseksi siitä, miten ihminen löysi oman ainutlaatuisen identiteettinsä ja erityisyytensä. Lopulta teistisestä evoluutiosta tulee kuuden päivän luomisen syrjäyttävä luomismekanismi, jossa Jumala joutui käyttämään miljardeja vuosia pähkäillessään, miten kalalle tehdään keuhkot. Raamatun historiallisuutta vähättelevä asenne johtaa lopulta siihen, että oppilaasta tulee mestari, joka päättää suvereenisti, mitä opettaja saa opettaa ja tarkoittaa opettamallaan. Tämä on luopumuksen tie, jolla tulkinnan mahdollisuuksien ja totuuden suhteellistamisen peräseinä ei tule koskaan vastaan. Tällä tiellä Jumala menettää asemansa Kaikkivaltiaana.

Mihin sinä perustat uskosi?

Jokaisen uskovan keskeinen kysymys on se, että mihin uskonsa perustaa? Lähtökohtaisesti kristityn pitäisi perustaa uskonsa kirjoitettuun Jumalan sanaan. Ei muuhun. Usko, joka ottaa rakennusaineita Raamatun ulkopuolelta, rakentaa itselleen yksilöllisen version uskosta, pelastuksesta ja Jumalasta. Ongelmana on vain se, että varmuus siitä että se oma versio on riittävän lähellä aitoa, taatakseen pelastuksen, menetetään.

Uskovan, siis kristityn suhde Raamattuun tulisi olla oppilaan suhde opettajaan. Jumalan sanassa on voima muuttaa ihminen vain siinä määrin, kuin se on auktoriteetti. Paavalin mukaan lopunajan uskovilla on jumalisuuden ulkokuori, mutta elämässään he kieltäytyvät sen voimasta. Liian monille riittää se, että he kelpaavat ihmisille. Toisten hyväksyntä on jopa tärkeämpää kuin Jumalan hyväksyntä. Vääränlainen armollisuus, joka tekee pyhityksestä pelastuksen vaarantavaa laillisuutta, rohkaisee uskovia elämään muuttumatonta ja lihallista elämää myös seurakunnan jäseninä. Liian moni uskoo lihallisuuksissaan olevansa Jumalan suosiossa, vaikka sanan mukaan ilman pyhitystä kukaan ei ole näkevä Jumalaa.

Suhtautuminen sanan auktoriteettiin, kuvastaa suhtautumista sanan antajaan.

Raamatun auktoriteetin murentaminen asioissa, joihin oma inhimillinen ymmärrys ei riitä tai tutkimus ei ylety, muuttaa ihmisen suhteen sekä Raamattuun, että sen sanoman antajaan eli Jumalaan. On mahdotonta kunnioittaa ja palvoa Jumalaa Herrana ja samalla suhtautua hänen sanaansa käärmeen hengessä. Onko Jumala todella sanonut niin? Käärmeen kysymys ei suinkaan heijasta Berealaista asennetta sanaa kohtaan, vaan käärmeen harjoittamaa sanan auktoriteetin murtamista, eli epäuskoa ja Jumalan asiatonta haastamista. Uskovakin voi eksyä nykyajassa harhaan, jossa kyseenalaistaa Raamatussa ilmoitettua totuutta ja uskoo samalla olevansa kuuliainen ja Jumalaa Isänään kunnioittava lapsi. Siirtyminen uskosta uskotteluun tapahtuu yllättävän helposti, varsinkin, jos uskova ei ole vielä tehnyt lopullista valintaansa antaa koko elämänsä ehdoitta Jumalalle otolliseksi uhriksi. Tosiasia on kuitenkin se, ettei ihminen voi todellisuudessa kunnioittaa Herraa korkeimpana auktoriteettina, ohi ja erossa siitä sanasta, jonka Herra on itse meille Pyhässä Hengessä antanut.

Viisauden lähteet, maallinen ja taivaallinen ja niiden vaikutus uskoon

Paavali kirjoittaa kahdesta viisauden lähteestä. Toinen tulee ylhäältä ja se on sävyisää, puhdasta ja lempeää. Se on Jumalan viisautta, joka lahjoitetaan lapsille Pyhän Hengen työn kautta. Toinen viisaus on riivaajien viisautta, tämän maailman kukistuvien valtojen ja hallitusten viisautta. Ihminen, joka omaksuu tämän maailman viisauden, tulee siis riivaajaksi itselleen omaksuessaan riivaajien tavan ajatella. Riivaajien viisaus haastaa aina Jumalan viisauden. Se kysyy käärmeen kysymystä. Onko Jumala todella sanonut niin, tarkoittaako se, mitä on kirjoitettu sitä, mitä on kirjoitettu, vai löytyykö joku muu selitys? Entä jos?

Onko Raamatussa kuvattu Exoduksen reitti ilmoitettu niin täsmällisesti, että voimme sijoittaa tapahtumat kartalle? Jotkut itseoppineet ja omaa ideologiaansa ajavat muinaisen reitin ”tutkijat” ja elokuvantekijät ovat haastaneet sen, mitä Raamattu kertoo Exoduksesta. Voidaan toki kysyä, että olisiko Israel voinut kulkea eri tien, kuin sen, mikä on Raamatussa kuvattu ns. perinteinen reitti? Jotkut harrastelija arkeologit vastaavat kuorossa, että kyllä olisi! Onhan Akabanlahden pohjasta löydetty jopa fossilisoituneita kärrynpyöriä. Seuraava kysymys onkin sitten hankalampi. Voiko Jumala valehdella?