15. Uskon perusta osa 3. Hävettävä Jumala?

Olen törmännyt usein pilkalliseen väitteeseen, ettei uskovan tarvitse olla yksinkertainen tai typerä tieteen ja uskon välisissä asioissa. Erityisesti tällaiset kommentit tulevat vastaan, kun puhe kääntyy esimerkiksi luominen vs evoluutio debattiin. Jotkut kokevat luomisesta, varsinkin kaiken luomisesta kuutena päivänä, puhumisen nolona. Jumalaan kaiken Luojana uskova kristitty asettautuu naurun kohteeksi, järkevien ihmisten muodostaman tiedeyhteisön nauraessa lattialla kierien ja Jumala, johon uskomme tulee häväistyksi. Monet ovat lähteneet luomaan uskoa ja tiedettä yhdistävää synteesiä. Teistisen evoluution idea lisää heidän keskuudessaan kannatusta. Jumala on kyllä luoja, mutta luomisen menetelmänä hän olisi käyttänyt tiedemiesten ylivertaisena pitämää evoluutiota. Näin Jumalasta tehdään hiki otsalla hovikelpoista.

Evoluution Jumala, kristinuskon Jumala?

Ajatus siitä, että Jumala olisi käyttänyt evoluutiota luomisen mekanismina, on filosofisesti ongelmallinen. Evoluutiota ja heikomman tuhoamista vahvemman tieltä käyttävä Jumala olisi kovin erilainen, kuin se, joka ilmoittaa itsensä Raamatussa. Raamatun mukaan Jumala on heikkojen auttaja ja avuttomien turva, evoluution mukainen jumala olisi heidän turmionsa. Itse olen tullut siihen tulokseen, ettei Jumala, joka käyttäisi luomisen mekanismina evoluutiota, voisi olla sama, joka esiintyy Raamatussa. Joten en myöskään pystyisi uskomaan häneen hyvänä ja armahtavana Isänä, joka rakastaa jokaista lastaan ja oli valmis uhraamaan poikansa Jeesuksen saadakseen viettää iankaikkisuutta meidän, epäonnistuneiden kanssa.

Teistisellä evoluutiolla operoivalla Jumalalla ei olisi rakastavan Isän kasvot, vaan juuri sellaiset, minkälaiseksi niin monet Jumalan vastustajat hänet kuvaavat, tyrannin ja heikkoja tuhoavan hirmuhallitsijan kasvot. Raamatun mukaan kuolema tuli maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena, evoluution mukaan se on elämän kehittymisen tärkein yksittäinen mekanismi, jota Jumala on käyttänyt alusta lähtien, eli siitä lukien kun Hän yritti saada aikaiseksi alkeellista aminohappoketjua alkumereen. Tällainen usko saa Jumalan kaikkivaltiuden näyttäytymään erikoisessa valossa.

Hävettääkö Jumala?

Jeesus puhui omilleen hyvinkin suorasukaisesti. Hän sanoi kaikan muun mukana myös, että hän häpeää sitä Isän edessä, joka häpeää Häntä ihmisten edessä. Onko meistä kristityistä hävettävää uskoa Jumalaan, joka loi maailman kuudessa päivässä omalla sanallaan? Luomiskertomus on se, mitä totuuden ja rakkauden Jumala on halunnut kertoa meille siitä, miten hän teki kaiken sanallaan. Se on loistavasti popularisoitua tiedettä, koska jopa yksinkertainen ihminen pystyy ymmärtämään Jumalaa, joka loi kaiken sanallaan. Me olemme olemassa, se on tosiasia ja ainoastaan Jumala tietää miten se tapahtui. Toisin kuin ihminen, joka yrittää päätellä jostain valon punasiirtymästä ja avaruuden taustasäteilystä, mitä on tapahtunut muinaisina aikoina oletetussa historiassa ennen ihmisen ilmestymistä tämän planeetan pinnalle, Jumala oli omien tekojensa tekijä ja silminnäkijä.

Jumala puhuu meille tavalla, jonka jokainen voi ymmärtää ilman tohtorin tutkintoa.  Se, että Jumala puhuu ymmärrettävällä tavalla, ei tarkoita sitä, että ne prosessit, joita kuvataan, olisivat yksinkertaisia tai lapsellisia. Sen sijaan se kertoo vain siitä, että meillä on Jumala, joka haluaa kommunikoida totuutensa meille, jokaiselle. Jumala on kommunikoiva Jumala ja haluaa puhua lapsilleen tavalla, jonka jokainen voi ymmärtää, riippumatta koulutustasosta. Siinä ei ole mitään hävettävää, päinvastoin.

Herran pelko on viisauden alku, ihmispelko panee paulan

Jumalan sanan totuuksista luopuminen nauretuksi tulemisen pelossa on mitä hölmöin syy vaarantaa pelastuksensa. Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, sen todellisuutta, mitä ei voi nähdä. Luomista ei voi nähdä, mutta sen tulokset kylläkin. Samalla tavalla tieteen kuvaama evoluutio on jotain, mitä ei voi nähdä ja kaiken päälle paljon vaikeampi uskoa. Evoluutioteoriaan luottaminen on luonteeltaan uskonnollista uskoa. Kukaan ei voi todistaa elämän syntyneen tavalla, jonka tiedemiehet kuvaavat. Ei ole silminnäkijöitä, eikä muitakaan jälkiä, on vain olettamuksia ja villiä mielikuvitusta.

Häpeämmekö Jumalaamme, koska tiede on tietävinään asiat paremmin kuin se sana, jonka Herra on antanut meille? Miten voimme luottaa, ettei tuo häpeä tuhoa lopulta kaikkea uskoa, joka meissä on? Epäilys menee aina eteenpäin. Sielunvihollinen ilmestyy auliisti tarjoamaan uusia oivalluksia ja näkökulmia vanhoihin totuuksiin ja yhtäkkiä ihminen on ihan pihalla. Luottamus sanaan murenee huomaamatta ja kaiken aikaa ihminen uskoo asioidensa olevan kunnossa.

Jumala ei voi olla väärässä, eikä mahtua ihmisjärkeen

Raamatun mukaan Jumalan hulluuskin on viisaampaa kuin ihmisen viisaus. On siis lähtökohtaisesti selvää, että Jumala ei voi olla sanassaan väärässä. Ajatuskin siitä, että ihminen tietäisi jotkin asiat paremmin kuin Jumala, on absurdi. Jos Jumala kaikkivaltiaine tekoineen on sellainen, että hän mahtuu järkeemme, niin hän on sieltä mitä todennäköisimmin kotoisinkin. Jumala, jonka teot ihminen pystyy ymmärtämään, ei olisi Jumala, vaan ihmisjärjen tuotos.

Aivan kuten on luomisen laita-, niin on exoduksenkin laita. Exodus ja luominen ovat koetinkiviä, jotka tuovat esiin erehtymättömästi ihmisen suhteen Jumalan sanaan. Se taas, miten me suhtaudumme Jumalan sanaan, kertoo siitä miten me suhtaudumme Häneen, joka sanan antoi.   Kuten totesimme artikkelissa, joka käsitteli kysymystä siitä, voiko Jumala valehdella, niin valehtelu olisi Jumalan olemuksen ja luonteen vastainen asia. Jos siis Jumala ei voi valehdella, ei hän valehtele silloinkaan, kun hän kertoo meille luomisesta tai exoduksesta. Jos taas uskomme enemmän ihmisten muuttuvia tieteellisiä kuvitelmia tai elokuvantekijöitä Hollywoodista, kuin Jumalan muuttumatonta sanaa, niin onko meillä uskoa Jumalaan oikeastaan ollenkaan, vai onko kyse vain uskonnollisesta tunteesta?

Jumalan suosio tuo iankaikkisen pelastuksen, ihmisten suosio katoavaa mainetta ja kunniaa

Pelastuksen asia on niin tärkeä, ettei tässä kohdassa saa olla liian diplomaattinen. Ei kai kukaan haluaisi menettää sieluaan tavoitellessaan tämän maailman rikkauksia? Sehän olisi hulluutta. Mitä hyödyttää se, jos akateeminen maailma taputtaa käsiään ja kehuu jaellen titteleitä, kun kuitenkin jokaisen meidän aika päättyy tässä ajassa jonain päivänä. Ihminen on kuin ruohon kukka, tuuli käy hänen ylitseen, eikä häntä enää ole. Oleellista on se, mihin suuntaan tuuli puhaltaa, Isän Jumalan laupiaiden kasvojen eteen vai iankaikkiseen kadotukseen? Se, mitä me uskomme Raamatun totuudellisuudesta on paljon tärkeämpää kuin se, miten monta taputusta saamme Nobel-illallisilla.

Loppujen lopuksi ei ole kyse siitä, onko meidän Jumalamme uskottava, vaan siitä olemmeko me uskottavia Jumalalle? Annammeko me sanan muuttaa meitä, vai muutammeko me sanan? Jos me annamme sanan muuttaa meitä, niin se tulee meille iankaikkisen elämän sanaksi, jos taas muutamme sanan, niin siitä tulee samalla tavalla kuolevaista ja vaikuttamatonta, kuin on ihmiselämäkin ilman Herraa. Pahinta, mitä uskovan ihmisen elämässä voi tapahtua on se, että meidän rukouksemme: ”Tapahtukoon sinun tahtosi” muuttuu Jumalan puheeksi meille. Ja hän sanoo meille kaiken kapinan ja napinan jälkeen: ”Tapahtukoon sinun tahtosi”.