12. Luvatun maan valloittaminen osa 2.

Luvattu maa antoi maitoa ja hunajaa. Sen rypäletertut olivat niin suuria, että yhtä kantamaan tarvittiin kaksi miestä. Maa vaikuttaa hedelmälliseltä ja houkuttelevalta. Maa oli juuri sellainen kuin luvattiin, vaikkakin pahuuden vallassa. Eräs kysymys, joka heräsi vähän aikaa sitten mielessäni, oli se, että miksi Jumala valitsi juuri Kanaanin maan maaksi, jonka antaisi Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen? Miksi ei Savoa tai Espanjan eteläkärkeä, miksi välimeren pohjukan rantakaistaleen?

Jumala osoittaa voimansa yli kaiken pimeyden

Jumala näyttää aina voimansa. Ensin hän haastoi maailman voimakkaimman epäjumalan Amon–Ra:n, jonka symboli karitsa oli. Sitten hän suuntasi katseensa paikkaan, joka oli tunnettu koko maanpiirissä pahuudestaan, Kanaaniin. Jumala valitsi Kanaanin osoittaakseen voimansa voittaa suurin madollinen pimeys, jonka ihminen ja henkivallat voivat saada aikaan. Paikka, jossa palvottiin Baalia nykyihmistä järkyttävillä tavoilla, muutettiin paikaksi, jossa ihminen sai erityisellä tavalla kohdata Jumalan ja hänen kirkkautensa.

Syvin mahdollinen pimeys, sitä Jumala tavoittelee, siksi hän halajaa henkeä, jonka on asettanut meihin, mustasukkaisuuteen asti. Siksi Hän haluaa totuutta salatuimpaan saakka. Kanaanin maa, Luvattu maa on ihmisen oma mieli. Me olemme tutkineet valtamerten syvyydet, kulkeneet korkeuksiin niin kauas, etteivät aurinkokuntamme rajat enää riitä, mutta ihminen on edelleen luotaamaton, pimeys. Siellä ihmisen sydämessä, siellä mihin ei tietoinen mieli ylety, siellä on maa, joka pitää ottaa haltuun, jos haluaa elää tässä maailmassa Jumalan lapsena, taivasten kuningaskunnan todellisuudessa, joka päivä.

Irti lihallisuudesta rakastamaan Jumalaa, jota ei voi nähdä

Luvatun maan valloittaminen alkaa sydämen ympärileikkauksella. Sydän eli syvin minuus on erotettava rakastamasta tätä maailmaa kaikessa hekumassaan ja kauneudessaan, rakastamaan yksin Jumalaa. Sydäntä ei voi leikata ympäri, eli irti lihasta erämaassa. Erämaa on valmistusta varten. Hallintavalta on siirryttävä Moosekselta eli lailta Jeesukselle ennen kuin Luvattua maata voi lähteä valloittamaan. Luvatun maan valloittamiselle on kaksi ehdotonta edellytystä. Jos ne eivät täyty, eivät Jerikon muurit sorru, eivätkä jättiläiset pakene, vaikka mitä tekisi.

Ensimmäiseksi ihmisen on ratkaistava suhteensa Jumalan sanaan. Onko sana ehdoton auktoriteetti vai ei? Liian moni luulee pitävänsä Sanaa auktoriteettina samalla kun mitätöi sen voimaa kyseenalaistamalla Sanan totuuksia. Vanhanaikaiset ja tutkimuksen virheelliseksi osoittamat asiat halutaan jättää sivuun. Jeesus on Herra, kahtena päivänä vuodessa. Eilen ja huomenna, mutta ei tänään.

Jumalan sana on kokonaisuus, josta ei voi valikoida itselleen mieluisia asioita. Jos hylkäämme luomisen, emme menetä ainoastaan sitä mitä Jumala itse halusi kertoa meille maailman synnystä, vaan myös koko pelastuksen perustan. Sama Raamatun kirja, joka puhuu kuuden päivän luomistyöstä, kertoo meille myös syntiinlankeemuksesta. Jos emme voi uskoa luomiseen, millä perusteella uskomme syntiinlankeemukseen? Jos syntiinlankeemus mytologisoidaan, niin silloin koko sovituksen tarve ja pelastus katoaa järjettömyyden erämaahan. Jos ei ollut paratiisia, eikä hyvän- ja pahantiedon puuta, niin miten ihmeessä se puhuva käärme sai ihmisen lankeamaan? Kysymys Raamatun auktoriteetista uskon elämän ja kaiken sisällön määrittäjänä on paljon tärkeämpi, kuin monet uskovatkaan ajattelevat.

Mielen muutos alkaa siitä, että Pyhä Henki saa osoittaa meille sen, että maailma on väärässä

Me elämme seurakuntaelämäämme voimattomuuden ja ristiriitaisuuden maassa. Moni uskova kipuilee sen kanssa, kun Raamatussa kuvattu elämä on niin erilaista. Miksi sisäinen maailma on sekasorrossa, vaikka Jeesus on rauhanruhtinas? Liian usein vastaus on puuttuvassa mielenmuutoksessa, josta Paavali puhuu kehottaessaan meitä antamaan itsemme, koko elämämme, eläväksi ja Jumalalle otolliseksi uhriksi. Meidän on annettava itsemme siis eläväksi uhriksi. Kuolleita uhreja Herra on saanut varmasti jo ihan riittävästi. Jumalan lupaus luvatusta maasta oli se, että he saisivat haltuunsa vain sen, mihin astuvat jalkansa. Ei enempää.

Me voimme siis voittaa oman mielemme linnakkeita ja jättiläisiä vain siinä määrin, kuin suostumme kohtaamaan niitä. Vain se paikka, johon astumme jalallamme, tulee meille ja vain siinä tapauksessa, että Jumalan sana saa olla meille jalkojemme lamppu. Meidän on uskottava todeksi se, että tämä maailma on väärässä, aina kun se haastaa Jumalan ilmoitustotuuden.

Jeesus puhuu istutuksista, jotka pitää repiä juurineen irti. Kyseiset istutukset eivät ole Isän istuttamia. Jokainen tällainen istutus pitää repiä irti, jokainen. Jumalan sana pyrkii osoittamaan kaikki ne paikat, joissa olemme uskoneet valheen. Kyseinen valhe on erityinen valhe, se on toisten istuttama valheellinen uskomus itsestämme. Nuo istutukset tekevät meistä epäjumalten palvojia, koska ne vastustavat Jumalan tuntemista. Voi olla, että olemme uskoneet valheen omasta arvottomuudestamme, rumuudestamme, kyvyttömyydestä tai lahjattomuudestamme. Meidät on ajettu hylkäämisen heinikkoon uskoen, että jokin meissä ansaitsee tulla toisten hylkäämäksi. Jumalan sana haluaa, että me alamme työstää sisäistä maaperäämme, jotta se, mikä kasvaa nyt rikkakasveja voisi olla joku päivä puutarha. Istutukset pitää repiä juurineen, koska muuten ne kasvavat takaisin.

Hengen sota-aseet kykenevät ihan mihin vain, hengellisesti käytettyinä ja Jumalan johdossa

Paavalin mukaan meidän sota-aseemme ovat voimalliset purkamaan alas kaikki linnoitukset. Linnoitukset ovat niitä valoja ja omia sisäisiä päätöksiä, joita olemme tehneet erilaisten elämän kipukausien aikana. Voi olla, että olemme päättäneet, ettemme enää koskaan avaudu toiselle ihmiselle, jotta emme tulisi enää loukatuksi, hyväksikäytetyksi ja hylätyksi. Olemme rakentaneet itsellemme vankilan, jonka muurit antoivat alun perin lämmintä suojaa, mutta muuttuivat joustamattomuutensa vuoksi lopulta elämää ahdistaviksi ja rajoittaviksi tekijöiksi, jotka vaikuttavat vuosikymmeniä sisimmässämme, vaikka meillä ei ole enää minkäänlaista muistikuvaa koko asiasta. Jumala on tarkoittanut sanansa työkaluksi, jonka avulla Pyhä Henki saa murtaa näitä linnakkeita. Jumala janoaa totuutta salatuimpaan saakka. Me pelkäämme, että tuo totuus on liian ruma, jopa Jumalan kestää. Kyseessä on valhe, jonka uskominen on niin turvallista. Kun Jumala haluaa totuutta salatuimpaan saakka, niin hän haluaa oman totuutensa sinne, ei sinun ”totuuttasi” kaikkien kauhisteltavaksi. Hänen totuutensa, joka on persoona, eli Herra Jeesus Kristus itse, haluaa tulla sinun syvimpiin kipuihisi, parantajaksi.

On ymmärrettävä, että Luvatun maan valloittaminen on jotain, jonka voi tehdä vain sanan pohjalta ja Jeesuksen henkilökohtaisessa johdossa. Me tarvitsemme Jeesusta, joka lahjoittaa meille Pyhän Hengen, koska vasta kun olemme saaneet ottaa vastaan Hengen, niin meistä tulee yksi henki Herran kanssa. Kohdatessamme kaupunkeja ja jättiläisiä meidän on saatava joka kerta ohjeet asian käsittelemiseen suoraan Herralta. Jos emme kysy Herralta, niin meille käy niin kuin kävi Joosualla Gibeonilaisten kanssa. Omaan näppäryyteen luottaminen asian hoidossa johti siihen, että Gibeonilaiset jäivät pysyvästi Luvattuun maahan aiheuttaen monenlaista harmia, vaikka niin ei ollut tarkoitus. Se, että olemme kohdanneet jonkin tilanteen aiemmin ja selvinneet siitä Jumalan neuvoilla ei tarkoita, että samanlaisessa tilanteessa myöhemmin pitäisi toimia samalla tavalla.

Jumala antoi Ain kaupungin valloittamiseen aivan erilaiset ohjeet kuin Jerikon tapauksessa. Molemmat kaupungit olivat muureilla ympäröityjä. Kaupunkien näennäinen samankaltaisuus ei tarkoittanut saman taktiikan soveltumista molempien valloitukseen.

Uusi päivä vaatii uuden johdatukset, eilinen manna kasvaa tämän päivän matoja

Koska me tarvitsemme jokaiseen taisteluun, joka on edessämme matkalla Luvatun maan valloittamiseen, erilaiset, tapauskohtaiset ohjeet, me tarvitsemme jatkuvaa yhteyttä Herraan ja kykyä kuulla häntä. Meidän on siksi välttämätöntä tuntea Jumalan sana. On ensiarvoisen tärkeää, että me rohkaisemme toinen toistamme pitämään kiinni sanan totuudesta ja auktoriteetista, koska se on ainoa todellinen tie siunaukseen. Siunauksen periaate, josta Mooses puhui, on edelleen voimassa. Jeesus sanoi, että jos me rakastamme häntä, niin me pidämme hänen käskynsä. Raamatun todistuksen mukaan uskovalle ei ole raskasta pitää Hänen käskyjään.

Me tarvitsemme siis sanaa ja henkeä. Tarvitsemme Jumalan voimaa, joka ilmenee meidän heikkoudessamme. Omaan itseensä, järjenpäätelmiin ja muihin ihmisiin turvaaminen, vaikka kuinka viisaisiin ja hienoihin, on tie tuhoon. Me näemme sen Aakanin synnissä ja Gibeonilaisten tapauksessa. Raamatun sana on edelleen suljettu niiltä, jotka tutkivat sitä ilman Pyhän Hengen opetusta. Henki ei opeta yhdelle yhtä ja toiselle toista. Henki ei vakuuta yhtä kuuliaisuuden tarpeellisuudesta ja opeta toiselle hälläväliäuskoa. Armo kasvattaa meidät hylkäämään synnin, joka alkaa edelleen sillä samalla vanhalla kysymyksellä: ”Onko Jumala todella sanonut niin?”

Pelko pitää meidät erämaassa, ei Luvatun maan jättiläiset ja linnoitetut kaupungit

Vielä on välttämätöntä ottaa esille eräs ihmeellinen asia. Rahab kertoi kahdelle vakoojalle, joiden kanssa teki liiton, että kaiken sen ajan, jonka Israel oli vaeltanut erämaassa käytyään kääntymässä Luvatun maan rajalla, Kades Barneassa, jättiläiset olivat pelänneet kohtaloaan. Mahtoi harmittaa. Kanaanin maan kansat olivat kuulleet, mitä kaikkea ihmeellistä Israelin Jumala oli tehnyt kansansa edestä.  He pelkäsivät. Jerikolaiset olivat todellisuudessa kauhusta kankeina pilkatessaan muurinsa päältä kaupunkia kiertävää kansaa. Joka päivä kaikui pilkkahuudot, jotka lähtivät pelkäävien Jerikolaisten suista. Joka päivä kansa kiersi kaupunkia hiljaisuuden vallitessa. Molemmat olivat todennäköisesti yhtä ihmeissään yrittäessään ymmärtää Jumalan sotastrategiaa. Toiminta oli inhimillisesti ajatellen naurettavaa ja kuitenkin se toi riemuvoiton, kuten kuuliaisuus Jumalalle aina tekee. Sisällämme olevat asiat. Pelottavimmat traumat ja kipeimmät kokemukset menettivät kaiken voimansa vastustaa Jumalaa samalla hetkellä kun matka Luvattuun maahan alkoi. Me emme vain tahtoisi uskoa sitä todeksi. Meillä on vaikeuksia samaistua Raamatun väitteeseen, että jokainen, joka on Kristuksessa, on uusi luomus ja kaikki entinen on mennyt. Peilissä on joka aamu sama naama ja jos siinä on jotain uutta, niin se on useimmiten ryppy.

Me arkailemme kiertää Jerikoa ja kauhistelemme Ain muureja. Välttelemme kohtaamasta jättiläisiä ja sielussamme rehottavia orjantappuraistutuksia, koska emme luota Jumalan hyvyyteen. Suurin syy Jumalan hyvyyden kokemisen puutteeseen on opetus, joka kysyy yhdessä käärmeen kanssa: ”Onko Jumala todella sanonut niin?” Mitä jos ei olekaan? Meidän vastakysymyksen tulisi olla, entä jos onkin? Entä jos juuri tämä luottamus sanaan ja Pyhän Hengen johtoon vie meidät voittoon, jossa saamme muuttaa sisäisessä maailmassamme rauhan valtakuntaan. Jos tämä tie, kuuliaisuus onkin tie maahan, jossa hallitsevat Jeesus ja Pyhä Henki, sanan voimalla. Silloin sisäinen maailma kantaa meille hedelmän, jota ei jaksa edes yksi mies kantaa.

Jeesus on Kristus ja Herra, hän kykenee siihen, mihin sinä et, kun teet sen, mitä hän antaa tehtäväksi

On muistettava, että sen, joka ei tahdo työtä tehdä, ei myöskään syömän pidä. Luvatun maan hedelmä tulee vain sen kautta, että teemme työtä yhdessä Herran kanssa kaikkien jättiläisten voittamiseksi, kaikkien muurien murskaamiseksi ja kaikkien istutusten irtirepimiseksi. Siinä on meillä työtä koko elinajaksi, mutta onneksi meillä on lupaus, että Herra Jeesus Kristus on täysin kykenevä saattamaan päätökseensä sen hyvän työn, jonka on meissä aloittanut tulemisensa päivään mennessä. Siinä on Luvatun maan evankeliumi.