2. Exoduksen taustaa, miten ystävästä tuli orja

Exodus, historiallisena tapahtumien kuvauksena, on poikkeuksellinen kertomus Jumalasta ja kansasta, jonka hän valitsi omakseen. Tarina kertoo siitä, miten Jaakobin jälkeläiset muuttivat nälkävuosien jälkeen Gosenin maakuntaan ja saivat kokea kuninkaallista kohtelua Joosefin sukulaisina ja miten tuo asema muuttui lopulta orjuudeksi, josta ei ollut inhimillistä tietä ulos. Exodus, kuten koko Israelin historia on kertomus liiton Jumalasta, joka on käsittämättömän uskollinen silloinkin, kun toinen osapuoli eli ihminen ei pidä omaa osaansa liiton ehdoista. Jumala, joka ilmestyy Exoduksessa, on ihmeellinen.

Ystävästä orjaksi -miten ja miksi?

Tämän artikkelin tarkoitus ei ole avata Exodusta kovinkaan paljon. Tarkoitus on ennemminkin tarkastella niitä universaaleja ilmiöitä, joita Israelin kansan orjuuden ja kärsimyksen taustalla vaikutti.

Raamattu kertoo meille osuvasti, miten ongelmat alkoivat vasta kun valtaan tuli faarao, joka ei tietänyt Joosefista mitään. Yleinen historian tuntemus ja ymmärtäminen oli kadonnut. Me voimme nähdä saman tapahtuvan nykyajassamme mm siinä, miten ihmiset yhä yleisemmin suhtautuvat Israelin valtion olemassaoloon kyseenalaistavasti ja jopa vihamielisesti. Ymmärrys ”Joosefista” eli Israelista, holokaustista ja juutalaisten kärsimyksestä, niin natsien kuin muslimienkin käsissä on kadonnut. Vaikka me vietämme holokaustin muistopäivää, ei asia juurikaan kosketa tai saa ymmärrystä, edes poliitikkojen joukossa.

Egyptiläisten keskuudessa elävän kansan erityisasemaa ei enää ymmärretty, eikä kohta myöskään hyväksytty. Kehitys johtui yksinkertaisesti siitä, että kun ymmärrys nälänhädän ajasta ja siitä selviämisestä ja oli kadonnut. Israelin erityisasemaa Gosenin maakunnassa ei osattu enää yhdistää Joosefin toimiin, jotka olivat pelastaneet koko Egyptin ja sen lähialueet totaaliselta tuholta. Entinen ystävä oli muuttunut taakaksi ja kohta vihamieheksi.

Me kaikki voimme oppia niistä syistä, jotka olivat johtaneet tilanteeseen, jossa orjuutettu Israel eli. Jollemme ymmärrä sitä, minkälaisten prosessien kautta orjuuteen päädyttiin, on olemassa merkittävä riski, että toistamme ne samat virheet omassa elämässämme yksilöinä, seurakuntina ja lopulta kansakuntina.

Elin tärkeä opetus on tämä: Älä jää asumaan toisen ihmisen kiitollisuudenvelan varaan. Älä suostu siihen, vaikka se tuntuisi vähimmältä, mitä voit tehdä. Kun me teemme hyvää, ei vasen käsi saa tietä mitään siitä, mitä oikea tekee. Siunauksessa ei saa olla mukana kirousta. Siunaus, joka tulee toiselle Jumalalta, mutta meidän kauttamme, ei saa johtaa kiitollisuuden velkaan postimiehelle, vaan lahjan antajalle, joka on Jumala.

Kiitollisuuden velan ansa

Kiitollisuuden velka muuttuu hyvin helposti lopulta katkeruudeksi. Jos vielä se, jolle teit hyvää saattaa siunatakin sinua koko loppu elämänsä, niin jossain vaiheessa tulee joku lapsi tai lapsen lapsi, joka ei ymmärrä sitä, miksi sinua siunataan. Vaikka hän tietäisi tarinan taustalla, niin jossain vaiheessa nousee kysymys, että kuinka kauan meidän pitää osoittaa kiitollisuuttamme, että se on riittävästi. Alkaa kulutuksen laskeminen, jossa verrataan saatua apua siihen, mitä on annettu takaisin. Ja niin kuin aina, laskelmissa tapahtuu jossain vaiheessa aina muutos, saaminen muuttuu velaksi, joka on saatuun nähden kohtuuton ja halu siunata lakkaa. Alkaa hiljainen katkeroitumisen vaihe, joka saattaa johtaa, jossain vaiheessa kostoon.

Niin oli käynyt Israelille. Se oli päätynyt orjuuteen ja hukannut suhteensa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. Israel oli menettänyt identiteettinsä siunauksen lähteenä ja omaksunut tilalle armopaloista elävän orjan asenteen.

Salattu siunaus, kun Jumalan hyvyys sattuu

Kaiken edellä kirjoitetun jälkeen on todettava, että Israelin orjuus oli ennalta profetoitu. Jumala salli sen siksi, että maa, jonka hän oli luvannut Aabrahamille, oli vielä muiden kansojen asuttama. Oli odottamisen aika. Jumala piti huolen siitä, ettei Israel päässyt pilamaan hänen suunnitelmaansa sillä, että laittoi egyptiläiset vartioimaan israelilaisia ja pitämään kansan tallessa siihen hetkeen asti, kunnes aika oli täysi. Lupauksen hetkellä kanaaninmaassa asuvien kansojen synnin malja ei ollut vielä täysi. Kansoilla oli vielä mahdollisuus parannukseen, jota ne eivät käyttäneet. Israelin Egyptissä viettämä aika korostaa sitä, miten pitkämielinen Jumalamme on. Hän antoi aikaa 400 vuotta tehdä parannus. Sukupolvesta toiseen hän odotti, kunnes paatumus oli niin pitkällä, ettei parannuksenteon mahdollisuutta enää käytännössä voinut antaa. Herran oli siis annettava omaisuuskansansa kärsiä, jotta hän voisi osoittaa pitkämielistä hyvyyttään kansoille, jotka elivät syvenevässä synnissä. Kaiken aikaa tuon ahdistavan odotuksen oli tarkoitus muokata kansaa sellaiseksi, että se ryntäisi Isänsä syliin Siinailla. Se tulisi kiittäen palvomaan ja olisi liiton ja suhteen uudistamisen aika. Jumala kaipasi samaa suhdetta kansansa kanssa, kuin hänellä oli ollut sen kantaisien kanssa. Mutta kansa ei tahtonut.

Joka tapauksessa aika oli täysi, Kanaanin kansojen synninmalja täyttynyt ja mahollisuus parannukseen mennyt ohi. Oli tullut lupauksen täyttymisen aika. Jumalan aika.

Ja Jumala kohtasi Mooseksen palavassa pensaassa.