3. Valitun valmistaminen

Exoduksen ajankohta ei ollut sattuma, kun ei mikään muukaan Kaikkivaltiaan teko.  Jumala toimii kun aika on täysi. Inhimillisestä näkökulmasta Jumalan toiminta voi vaikuttaa joskus hyvinkin hitaalta, jopa saamattomalta. Tosiasiassa erilaisten asioiden mahdollistaminen vaatii valtavan määrän erilaisia muuttujia juuri oikeaan asentoon. Olosuhteiden säätämiseen tarvittavat prosessit ovat todellisuudessa aivan liian monimutkaisia ihmisen ymmärrettäväksi.

Jumalan valinta, ei ihmisen

Jumala valitsi, kutsui ja valmisti Mooseksesta itselleen palvelijan, joka saattoi ottaa hoidettavakseen yli-inhimillisen tehtävän. Mooseksen haaste oli saada omassa maassaan jumalallisessa asemassa ollut faarao päästämään merkittävä osa orjistaan vapauteen, kontrollinsa ulkopuolelle. Faaraon näkökulmasta vaatimus oli järjetön. Koko Egyptin rakennusteollisuus lepäsi juuri niiden samojen orjien hartioilla, joita Mooses oli kutsuttu johdattamaan ulos Egyptistä.

Mooseksen valmistaminen ylivoimaiseen haasteeseen kuvaa selkeästi sitä, miten Jumala toimii valittujensa kohdalla. Ihmisen valmistaminen Herran käyttöön ei ole lyhyt, eikä helppo prosessi. Mooses oli ajautunut jo varhaisessa lapsuudessaan ulos leiristä. Hän ei saanut elää omiensa kanssa. On selvää, että orjuuden ikeessä elävä heprealaisten kansa tiesi, että faaraon hovissa prinssin elämää elävä Mooses oli oikeasti yksi heistä. Tietoisuus asiasta saattoi jopa aiheuttaa jonkinlaista katkeroitumista, mikä ilmeni siinä, miten orjat, jotka Mooses pelasti piiskurinsa käsistä, reagoivat.

Mooses kasvoi kansansa katkeruuden kohteena hovissa. Hänen elämänsä oli ulkoa päin katsellen loisteliasta. Hän sai parhaimman mahdollisen koulutuksen, jonka pääaine oli retoriikka, eli kaunopuheisuus. Kaiken aikaa Jumala kuitenkin valmisti Moosesta tulevaa käyttöä varten.

Inhimillinen katastrofi ja unelman murtuminen

Eräänä päivänä kaikki muuttui. Kadehditusta prinssistä tuli henkipatto, joka pakeni henkensä edestä. Ja Mooses löysi itsensä Midianin erämaasta. Mooseksesta tui lammaspaimen, joka paimensi appensa, pappi Jethron lampaita. Kului 40 vuotta, yhtä pitkä aika kuin oli kulunut Egyptin hovissa, jossa Mooses oli saanut kasvaa yhdessä sen hetkisen faaraon kanssa. Jumala käytti Mooseksen riisumiseen kaikesta maailmallisesta yhtä pitkän ajan, kuin maailma oli käyttänyt Mooseksen kouluttamiseen. Lopulta retoriikan mestari toteaa, että hänellä on hidas puhe ja kankea kieli.

Jumalan toiminta yllättää yllätyksettömyydellään ja yllättää sittenkin. Jumalan toimintaa leimaava hitaus on inhimillinen harha-aistimus. Kun aika on täysi, Jumala toimii äkisti. Usein me hölmistymme hetkessä, jossa se, mistä Herra puhui aikoinaan, vuosia sitten, toteutuu. Jumala kohtasi Mooseksen ja pensas paloi.

Jumala yllättää ilmestymisellään

Voisi kuvitella, että se päivä ei valjennut mitenkään erilaisena. Mooses heräsi paimentamaan lampaitaan kuten tuhansia kertoja ennenkin. Hän pohti mihin veisi lampaat, missä olisi tämän päivän paras ruoho? Mooses sai idean ja suunnisti lampaineen Hoorebille. Ajatus tuntui vaan niin hyvältä. Vähänpä Mooses tiesi, miten merkittäväksi päivä muodostuisi hänen elämässään. Aamulla lammasten paimen oli illalla kansanjohtaja, toki vielä ilman kansaa, matkalla noutamaan kansaansa madollisimman hankalasta paikasta eli Egyptistä.

Jumala yllättää ilmestyessään ja puuttuessaan ihmisen elämään. Saman sai kokea niin Joosef kuin Daavidkin. Joosef heräsi vankilassa ja kuuli itseään kutsuttavan johtajan puheille. Joosef saattoi hyvinkin miettiä matkalla toimistoon että: ”Mitä minä nyt taas olen muka tehnyt?” Ei tiennyt Joosef herätessään aamulla vankilassa yhteen uuteen vankipäivään, että olisi illalla Egyptin pääministeri. Ei tiennyt Daavid tullessaan lammaspaimenesta, että olisi kohta voideltu Israelin kuninkaaksi. Jumalan suunnitelma näyttää siltä, että ihminen on useimmiten kutsumukseensa nähden äärimmäisen vastakkaisessa asemassa, kun Herra ilmestyy ja ottaa palvelijansa käyttöön. Jumala kouluttaa kuninkaansa kärsimyskoulussa. Raamatun lohdullisimpia ajatuksia on tässä kohdassa se, että Jeesuskin oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.

Valitun valmistuminen, astiaksi jaloa käyttöä varten

Kun Jumala oli riisunut ja kouluttanut Mooseksen valmiiksi jaloa käyttöä varten, ei Egyptin hovin aikaisesta elämästä ollut jäljellä kuin kaksi asiaa, joista oli millään tavalla hyötyä. Ensinnäkin Mooses puhui täydellistä egyptiä ja toiseksi Mooses tunsi faaraon henkilökohtaisesti. Kaiken muun Mooses oppi erämaassa. Mooseksen ura lammaspaimenena, Joosefin orjana ja vankina, Davidin lammaspaimenena ja Jeesuksen puuseppänä opettaa meille yhden tärkeän asian. Nimittäin sen, että Jumalan kannalta ei ole loppujen lopuksi väliä, minkälaista työtä ihminen tekee ennen kuin palvelutyö alkaa. Olipa työsi tai työttömyytesi minkä laatuista tahansa, voit aina oppia sen, mikä ainoastaan hyödyttää Taivasten kuningaskunnassa, nimittäin kuuliaisuuden. Kaikesta muusta pitää huolen Herra, kuten Mooseksenkin kohdalla. Ja tarina jatkuu.

Tilaa tästä Israelin paluu – Return of Israel -lautapeli

Klikkaa kuvaa

Hinta 49,00 €